tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ja niin heitä oli vain viisi

Yksi kanoista on poissa (19.7.) En tiedä miten yleistä "kiusaaminen" on kanojen keskuudessa mutta meillä yksi joutui muun lauman kiusaamaksi, sitä nokittiin niin että sulat lähtivät ja veri lensi. Useamman kerran näin raasun yrittävän munia, no munahan sieltä tuli, nahkamuna. Tätä "herkkua" muut kyttäsivät ja nokkivat raasun takapäätä. Niinpä teimme päätöksen että kananen pääsee rauhallisemmille laitumille.

Muuten päivät kuluvat samaan tahtiin, syödään, kuopsutellaan ja levätään. 
Kävimme ostoksilla ja kanat saivat paalin turvetta levittääkseen tarhaansa, siinä turve sai kyytiä :)

 Lisäksi ostettiin ruoka-automaatti, saatiin täysrehu nostettua lattiatasolta pois,
 nimittäin ruokakipolla kävi myös muuan hiiri. 
Juoma-automaattihan roikkui jo telineestä ja nyt saatiin rehukin turvaan.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kesäkuu meni

Tehotytöt ovat kotiutuneet hienosti ja kesäkuu sujahti nopeasti ohi. 
Syreenipensaan alusta on kanojen mieluista aluetta, siellä pöyhitään ja kylvetään. 
Yöt ollaan pihalla, saunan orsi ei kelpaa, ulko-orret ovat paremmat.
Muninta on jatkunut hyvänä, en tiedä onko joku kanoista vallan munimatta vai pitävätkö vuorotellen vapaapäiviä (enpä usko) mutta kertaakaan päivän saldo ei ole ollut kuutta munaa. Keskimäärin 5 munaa päivässä. Tarkasti ottaen kanat munivat kesäkuussa 141 kappaletta munia joka tekee 4,7 / päivä :)
Munat ovat olleet kokoajan hyvänkokoisia, 
kerran on tupsahtanut isompi muna jossa olikin sitten kaksi keltuaista. 
Täysrehun lisäksi kanoille on syötetty ruuan jämiä (perunaa, kasviksia)
 ja ihan vartavasten ostettua herne-maissi-paprikaa, maissi on mieluisaa.